MITÄ ON ALIENTA?

MEISTÄ
.jpg)
Alienta on espanjaa ja tarkoittaa rohkaisua ja henkäystä. Juuri sitä haluamme tanssin kautta välittää: tukea, iloa, vapautta ja hetkiä, jolloin voi hengittää syvään ja vain liikuttaa kehoa musan tahtiin.
Tanssikoulu Alientassa rytmit, lämpö ja liikkeen riemu kohtaavat. Syyskaudella 2025 tuntitarjonnassa tulee olemaan soolotuntien lisäksi myös paritunteja ja jotain myös perheen pienimmille. Tarjontaa tulee siis olemaan vauvasta senioreihin.
Alienta on
..elinvoimaa arjen keskellä
..rohkaisua loistaa omana itsenäsi
..syvälle uppoavaa rytmiä
..lämmin yhteisö
..paikka oppia ja kehittyä
..pikamatka Karibialle
ALIENTAN TARINA
Alientan tarina sai alkunsa rakkaudesta rytmiin. Marika ihastui kuubalaisiin tansseihin jo 10-vuotiaana ja vuosien varrella tanssi vei mukanaan niin syvästi, että hän päätyi opettamaan niitä pitkään Kuopiossa.
Kotkaan muutettua vuonna 2023 vanhempainvapaalla syntyi ajatus pienestä tanssiyhteisöstä. “Tanssi Marikan kanssa” sai alkunsa ihan vain rakkaudesta lajiin ja halusta jakaa hyvää fiilistä. Kun kaksoset syntyivät seuraavana vuonna, tuli hetkeksi tauko tanssimiseen, mutta palo ei kadonnut.
Palattuaan takaisin tanssikuvioihin Marika huomasi, miten paljon ihmiset kaipaavat tanssia, iloa ja yhteyttä – paikkaa, jossa voi olla juuri sellainen kuin on. Ei tartte olla tietyn kokoinen, näköinen tai ikäinen nauttiakseen tanssista.
Samaan aikaan syntyi toive myös lapsille sopivista tunneista, ja pian löytyi opettaja, joka jakoi saman ajatuksen. Ja kun vielä parisalsan opettaja tupsahti kuvioihin kuin tilauksesta, palaset alkoivat loksahdella kohdilleen.
Näin syntyi Alienta, lämmin, elävä ja hengittävä tanssikoulu, jossa jokainen on tervetullut. Täällä tanssi ei ole suorittamista, vaan iloa, yhteyttä ja omaa rytmiä.
Tervetuloa mukaan, just sellaisena kuin olet!
_edited.png)